Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma vuodelle 2023

1. Kokoukset
Kes-Kis järjestää sääntömääräiset varsinaiset kokoukset: kevätkokous tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa. Muita kokouksia järjestetään tarpeen mukaan.

2. Kissanäyttelyt
Kes-Kis pyrkii järjestämään keväällä kaksi yhden päivän, kahden sertifikaatin näyttelyä (eri kategoriat eri päivinä) 15.-16.4.2023 Laukaassa. Näyttelyt järjestetään neljättä kertaa Peurungassa. Syksylle on näyttelykalenterista varattu näyttelyn ajankohdaksi 18.-19.11.2023, mutta näyttely tulee järjestymään ainoastaan, jos sopiva näyttelypaikka ja riittävä määrä tekijöitä löytyy.

3. Tiedotus
Jäsentiedotteet ja kokouskutsut lähetetään ensisijaisesti Omakissa-palvelun kautta sähköpostilla. Kes-Kis pitää yllä ja kehittää yhdistyksen WWW- ja Facebook-sivuja, joilla tiedotetaan mm. näyttelyistä, yhdistyksen tapahtumista, tuloksista, toimihenkilöistä, varattavissa olevista pentueista ja ajankohtaisista asioita.

4. Virkistystoiminta
Kes-Kis järjestää jäsenistölle jäsentapaamisen. Tapahtuman sisältö suunnataan jäsenistön toiveiden mukaisesti. Myös kasvattajakurssi sekä kasvattajan jatkokurssi järjestetään, jos osallistujia on riittävästi.

5. Kissavalistus
Kes-Kis välittää asiallista ja oikeaa tietoa kissasta, sen hoidosta, kissaharrastuksesta ja näyttelytoiminnasta. Kes-Kis tukee eläinsuojelutyötä tekemällä yhteistyötä maltillisten eläinsuojelutoimijoiden, mm. Kissojen suojelu – Kisu ry:n, Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistys ry:n ja AlmaHelpin kanssa. Kes-Kis on mukana KSESYn ja/tai Kisun eläinten viikon tapahtumassa lokakuussa
esittelyosastollaan.

6. Pentuvälitys
Kes-Kisin pentuvälittäjä pitää listaa kasvattajilla myytävänä olevista pennuista, lista ylläpidetään WWW-sivuilla. Pentuvälittäjä ohjaa kyselyitä edelleen kasvattajille. Kasvattajien käytössä on myös Kes-Kisin pentukoppa Facebookissa, jonne yhdistyksen jäsenkasvattajat voivat laittaa pentuilmoituksiaan.

7. Sponsorit
Näyttelyiden ja tapahtumien pääsponsoriksi etsitään tällä hetkellä kissanruokatoimittajaa, josta myös kissanhiekkasponsori on tällä hetkellä riippuvainen. Sponsoriyhteistyötä on tarkoitus jatkaa Keski-Suomen eläinklinikan ja mahdollisesti jonkin eläintarvikeliikkeen kanssa.

 

 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2022

1. Kokoukset
Kes-Kis järjestää sääntömääräiset varsinaiset kokoukset: kevätkokous tammi-toukokuussa ja syyskokous
syys-joulukuussa. Muita kokouksia järjestetään tarpeen mukaan.

2. Kissanäyttelyt
Kes-Kis järjestää kansainväliset kissanäyttelyt maaliskuussa Laukaassa. Maaliskuussa järjestetään kaksi
yhden päivän, kahden sertifikaatin näyttelyä (eri kategoriat eri päivinä). Näyttelyt järjestetään neljättä kertaa
Peurungassa. Nämä näyttelyt tulevat järjestymään vain, jos näyttelylle löytyy tekijät. Tämän hetken arvion
mukaan syksylle ei tekijöitä löydy, joten syyskuun näyttely perutaan.

3. Tiedotus
Jäsentiedotteet ja kokouskutsut lähetetään ensisijaisesti Omakissa-palvelun kautta sähköpostilla. Kes-Kis
pitää yllä ja kehittää yhdistyksen WWW- ja Facebook-sivuja, joilla tiedotetaan mm. näyttelyistä, yhdistyksen
tapahtumista, tuloksista, toimihenkilöistä, varattavissa olevista pentueista ja ajankohtaisista asioita.

4. Virkistystoiminta
Kes-Kis järjestää jäsenistölle jäsentapaamisen. Tapahtuman sisältö suunnataan jäsenistön toiveiden
mukaisesti. Myös kasvattajakurssi sekä kasvattajan jatkokurssi järjestetään, jos osallistujia on riittävästi.

5. Kissavalistus
Kes-Kis välittää asiallista ja oikeaa tietoa kissasta, sen hoidosta, kissaharrastuksesta ja
näyttelytoiminnasta. Kes-Kis tukee eläinsuojelutyötä tekemällä yhteistyötä maltillisten
eläinsuojelutoimijoiden, mm. Kissojen suojelu – Kisu ry:n, Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistys ry:n ja
AlmaHelpin kanssa. Kes-Kis on mukana KSESYn eläinten viikon tapahtumassa lokakuussa
esittelyosastollaan.

6. Pentuvälitys
Kes-Kisin pentuvälittäjä pitää listaa kasvattajilla myytävänä olevista pennuista, lista ylläpidetään WWWsivuilla.
Pentuvälittäjä ohjaa kyselyitä edelleen kasvattajille. Kasvattajien käytössä on myös Kes-Kisin
pentukoppa Facebookissa, jonne yhdistyksen jäsenkasvattajat voivat laittaa pentuilmoituksiaan.

7. Sponsorit
Näyttelyiden ja tapahtumien pääsponsorina toimii Royal Canin Suomi. Sponsoriyhteistyö jatkuu myös Willi
Jyväskylän ja Keski-Suomen eläinklinikan kanssa.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2021

1. Kokoukset
Kes-Kis järjestää sääntömääräiset varsinaiset kokoukset: kevätkokous tammi-toukokuussa ja syyskokous
syys-joulukuussa. Muita kokouksia järjestetään tarpeen mukaan.

2. Kissanäyttelyt
Kes-Kis järjestää kansainväliset kissanäyttelyt maaliskuussa Jyväskylässä ja syyskuussa Laukaassa. Maaliskuussa järjestetään kaksi yhden päivän, yhden sertifikaatin näyttelyä. Lauantaina järjestetään Breed BIS roduille OSH, OLH, SIA ja BAL sekä Siam-Orient kissayhdistys ry:n erikoisnäyttely. Näyttelyt järjestetään viidettä kertaa osana lemmikkimessutapahtumaa Jyväskylän Paviljongissa. Syyskuussa järjestetään kaksi yhden päivän, kahden sertifikaatin näyttelyä (eri kategoriat eri päivinä). Näyttelyt järjestetään kolmatta kertaa Peurungassa.

3. Juhlavuosi
Vuosi 2021 on Kes-Kisin 30-vuotisjuhlavuosi. Suunnitteilla on mm. maaliskuussa juhlistaa juhlavuotta kissanäyttelyssä ja elokuussa järjestää valokuvanäyttely Jyväskylän kaupungin kirjastossa.

4. Tiedotus
Jäsentiedotteet ja kokouskutsut lähetetään ensisijaisesti Omakissa-palvelun kautta sähköpostilla. Kes-Kis pitää yllä ja kehittää yhdistyksen WWW- ja Facebook-sivuja, joilla tiedotetaan mm. näyttelyistä, yhdistyksen tapahtumista, tuloksista, toimihenkilöistä, varattavissa olevista pentueista ja ajankohtaisista asioita.

5. Virkistystoiminta
Kes-Kis järjestää jäsenistölle jäsentapaamisen. Tapahtuman sisältö suunnataan jäsenistön toiveiden mukaisesti. Myös kasvattajakurssi sekä kasvattajan jatkokurssi järjestetään, jos osallistujia on riittävästi.

6. Kissavalistus
Kes-Kis välittää asiallista ja oikeaa tietoa kissasta, sen hoidosta, kissaharrastuksesta ja näyttelytoiminnasta. Kes-Kis tukee eläinsuojelutyötä tekemällä yhteistyötä maltillisten eläinsuojelutoimijoiden, mm. Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistys ry:n ja AlmaHelpin kanssa. Kes-Kis on mukana KSESYn eläinten viikon tapahtumassa lokakuussa esittelyosastollaan.

7. Pentuvälitys
Kes-Kisin pentuvälittäjä pitää listaa kasvattajilla myytävänä olevista pennuista, lista ylläpidetään WWWsivuilla. Pentuvälittäjä ohjaa kyselyitä edelleen kasvattajille. Kasvattajien käytössä on myös Kes-Kisin pentukoppa Facebookissa, jonne yhdistyksen jäsenkasvattajat voivat laittaa pentuilmoituksiaan.

8. Sponsorit
Näyttelyiden ja tapahtumien pääsponsorina toimii Prima Pet. Sponsoriyhteistyö jatkuu myös Rahulan Rehun ja Keski-Suomen eläinklinikan kanssa.

 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2020

1. Kokoukset
Kes-Kis järjestää sääntömääräiset varsinaiset kokoukset: kevätkokous tammi-toukokuussa ja syyskokous
syys-joulukuussa. Muita kokouksia järjestetään tarpeen mukaan.

2. Kissanäyttelyt
Kes-Kis järjestää kansainväliset kissanäyttelyt maaliskuussa Jyväskylässä ja syyskuussa Laukassa.
Molemmat ovat ”kahden sertin” näyttelyitä. Maaliskuun näyttely järjestetään viidettä kertaa osana
lemmikkimessutapahtumaa Jyväskylän Paviljongissa.

3. Tiedotus
Jäsentiedotteet ja kokouskutsut lähetetään ensisijaisesti Omakissa-palvelun kautta sähköpostilla. Kes-Kis
pitää yllä ja kehittää yhdistyksen WWW- ja Facebook-sivuja, joilla tiedotetaan mm. näyttelyistä, yhdistyksen
tapahtumista, tuloksista, toimihenkilöistä, varattavissa olevista pentueista ja ajankohtaisista asioita.

4. Virkistystoiminta
Kes-Kis järjestää jäsenistölle jäsentapaamisen. Tapahtuman sisältö suunnataan jäsenistön toiveiden
mukaisesti. Myös kasvattajakurssi sekä kasvattajan jatkokurssi järjestetään, jos osallistujia on riittävästi.

5. Kissavalistus
Kes-Kis välittää asiallista ja oikeaa tietoa kissasta, sen hoidosta, kissaharrastuksesta ja
näyttelytoiminnasta. Kes-Kis tukee eläinsuojelutyötä tekemällä yhteistyötä maltillisten
eläinsuojelutoimijoiden, mm. Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistys ry:n ja AlmaHelpin kanssa. Kes-Kis on
mukana KSESYn eläinten viikon tapahtumassa lokakuussa esittelyosastollaan.

6. Pentuvälitys
Kes-Kisin pentuvälittäjä pitää listaa kasvattajilla myytävänä olevista pennuista, lista ylläpidetään WWWsivuilla. Pentuvälittäjä ohjaa kyselyitä edelleen kasvattajille. Kasvattajien käytössä on myös Kes-Kisin
pentukoppa Facebookissa, jonne yhdistyksen jäsenkasvattajat voivat laittaa pentuilmoituksiaan.

7. Sponsorit
Näyttelyiden ja tapahtumien pääsponsorina toimii Prima Pet. Sponsoriyhteistyö jatkuu myös Rahulan
Rehun ja Keski-Suomen eläinklinikan kanssa.

 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

1. Kokoukset

Kes-Kis järjestää sääntömääräiset varsinaiset kokoukset: kevätkokous tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa. Muita kokouksia järjestetään tarpeen mukaan.

2. Kissanäyttelyt

Kes-Kis järjestää kansainväliset kissanäyttelyt maaliskuussa Jyväskylässä. Myös toiset näyttelyt pyritään järjestämään, mutta ajankohta ja paikka vielä työn alla. Molemmat ovat ”kahden sertin” näyttelyitä. Maaliskuun näyttely järjestetään neljättä kertaa osana lemmikkimessutapahtumaa Jyväskylän paviljongissa. Kes-Kis järjestää mahdollisuuksien mukaan yhden esittelynäyttelyn.

3. Tiedotus

Jäsentiedotteet ja kokouskutsut lähetetään ensisijaisesti Omakissa-palvelun kautta sähköpostilla. Kes-Kis pitää yllä ja kehittää yhdistyksen WWW- ja Facebook-sivuja, joilla tiedotetaan mm. näyttelyistä, yhdistyksen tapahtumista, tuloksista, toimihenkilöistä, varattavissa olevista pennuista ja ajankohtaisista asioista.

4. Virkistystoiminta

Kes-Kis järjestää jäsenistölle jäsentapaamisen. Tapahtuman sisältö suunnataan jäsenistön toiveiden mukaisesti. Yhteistyössä ISROKin kanssa järjestetään bussimatka Turussa järjestettävään Scandinavian Winner -näyttelyyn 13.-14.4.2019. Myös kasvattajakurssi sekä kasvattajan jatkokurssi järjestetään.

5. Kissavalistus

Kes-Kis välittää asiallista ja oikeaa tietoa kissasta, sen hoidosta, kissaharrastuksesta ja näyttelytoiminnasta. Kes-Kis tukee eläinsuojelutyötä tekemällä yhteistyötä maltillisten eläinsuojelutoimijoiden, mm. Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistys ry:n ja AlmaHelpin kanssa. Kes-Kis on mukana KSESYn eläinten viikon tapahtumassa lokakuussa esittelyosastollaan.

6. Pentuvälitys

Kes-Kisin pentuvälittäjä pitää listaa kasvattajilla myytävänä olevista pennuista, lista ylläpidetään WWW-sivuilla. Pentuvälittäjä ohjaa kyselyitä edelleen kasvattajille. Kasvattajien käytössä on myös Kes-Kisin pentukoppa Facebookissa, jonne yhdistyksen jäsenkasvattajat voivat laittaa pentuilmoituksiaan.

7. Sponsorit

Näyttelyiden ja tapahtumien pääsponsorina toimii Prima Pet. Sponsoriyhteistyö jatkuu myös Rahulan rehun ja Keski-Suomen eläinklinikan kanssa.

Tomintasuunnitelma 2018

Tomintasuunnitelma 2017