Kategoria II:
Siperiankissa

Siperiankissa kehittyi kissoista, joita ihmiset veivät Siperiaan jo vuosisatoja sitten. Ankara ilmasto karsi joukosta heikot ja lyhytkarvaiset kissat ja kissat kehittyivät terveeksi luonnolliseksi roduksi. FIFe hyväksyi rodun vuonna 1998.

Kuvaus

Siperiankissa on kooltaan keskikokoinen tai suuri. Se on hyväluustoinen ja lihaksikas. Vartalo on sopusuhtainen ja antaa suorakaiteen muotoisen vaikutelman. Tassut ovat suuret ja pyöreät, varpaiden välissä on tupsut. Häntä on pitkä, paksu ja tiheän karvan peittämä. Pää on on hieman leveyttään pitempi, pehmeästi pyöristynyt ja massiivinen. Nenä on keskipitkä ja leveä, profiilissa on selvä painauma. Keskikokoiset korvat ovat etäällä toisistaan, kärjistään pyöristyneet ja tupsulliset. Kaukana toisistaan olevat silmät ovat suuret sekä hieman soikeat ja vinoasentoiset. Kaikki silmien värit ovat sallittuja.

Siperiankissan turkki on keskipitkä, hyvin kehittynyt ja tiheä, aluskarva on koholla. Päällysturkki on vettähylkivä ja hieman karheantuntuinen. Kesäturkkia selvästi pitempään talviturkkiin kuuluvat hyvin kehittynyt rintamus, kauluri ja polvihousut. Kaikki värit on hyväksytty paitsi naamiovärit, suklaa, kaneli, lila ja beige. Naamioväritteiset siperiankissat ovat osassa järjestöissä hyväksytty yhdeksi Siperiankissan väriksi tai sitten kokonaan omaksi rodukseen (Neva Masquarada). Näyttelyissä siperiankissat jaetaan samoihin yhdeksään väriryhmään kuin esim norjalaiset metsäkissat ja Maine Coonit.

Luonne

Siperiankissa on ystävällinen, jutteleva, älykäs ja ihmisiin kiintyvä rotu, jolta löytyy myös omaa tahtoa. Se on aktiivinen, leikkisä kissa ja se osallistuu kaikkiin arkipäivän askareisiin väsymättä. Se sopeutuu hyvin sisäkissaksi ja viihtyy lasten ja muiden lemmikkien seurassa. Ensimmäinen siperiankissa tuli Suomeen vuonna 1992. Rotu on saanut suosiota varsin nopeasti ja pentueita syntyy jo useita vuodessa.

© Keski-Suomen Rotukissayhdistys 2003-2007