Historia
Ensimmäinen valokuvalle tallennettu german rex, kolli Munk, jolla oli yhden tiedon mukaan kaksi, toisen mukaan yksi veli, oli syntynyt Königsbergissä Itä-Preussissa, silloisessa saksalaisessa Itämeren rantakaupungissa, jota nykyisin kutsutaan Kaliningradiksi. Kerrotaan, että Munk syntyi 1920-luvun lopulla venäjän sinisen ja angorakissan jälkeläiseksi. Mutta mitä siihen aikaan tarkoitettiin venäjän sinisellä tai angorakissalla? Ja toisaalta Munkin vanhemmat olivat kissoja, jotka saivat kulkea vapaasti ulkona. Samoin Munk kulki elämänsä vapaasti ulkona niin halutessaan. Niin, ja Munkilla oli myös kaksi tai yksi veljeä, joiden jälkeläisiä myös varmasti alueelle syntyi.
1940-luvulla ainakin yksi kiharaturkkinen kissa (Lämmchen?) vietiin Königsbergistä Berliiniin, missä se taas sai kulkea vapaasti ulkona ja ilmeisesti synnytti useita pentueita, ennen kuin tohtori Scheuer-Karpin otti sen huostaansa.
Euroopan german rexeistä valtaosa jäi toisen maailmansodan jälkeen rautaesiripun taa itään, missä rotukissojen kasvatus ei aivan ensimmäisenä tullut mieleen sodan jälkeisen nälänhädän ja puutteen maailmassa elämänarvoja punnittaessa. Olen usein miettinyt, miten yksikään german rex pystyi selviämään Saksan suurkaupungit totaalisesti tuhonneista pommituksista. Miljoonia ihmisiä kuoli, jokunen german rex säilyi hengissä. Näiden avuksi otettiin niitä kissoja, mitä oli saatavilla, jotta kanta saatiin säilymään.
Königsbergin eli Kaliningradin alueella tuskin enää on kiharakarvaisia kissoja jäljellä, sillä ennen toista maailmansotaa alueella asuneet ihmiset karkotettiin sieltä sodan jälkeen: heille annettiin kaksi tuntia aikaa pakata ja lähteä rautatieasemalle mukanaan tavaraa vain sen verran kuin itse jaksoi kantaa.
Berliiniläisessä Hufelandin sairaalassa työskentelevä tohtori Rose Scheuer-Karpin innostui kasvattamaan german rexejä 1950-luvun alussa kaikkien nykyisten german rexien kantaäidillä Lämmchenillä, jonka hän otti hoiviinsa sairaalan alueelta, missä tämä oli oleskellut jo useita vuosia vapaana. Juuri tässä samaisessa sairaalassa oli työskennellyt se sairaanhoitaja, joka oli tuonut Königsbergistä kiharakarvaisen kissan mukanaan. Mutta Lämmchen ei suinkaan ollut ainoa sattumalta löydetty kiharakarva Saksassa. Näitä ovat ainakin musta-valkoinen Preuss eli Puschin, joka syntyi 1960 Länsi-Saksassa eräällä ratsastustallilla lähellä Kölniä sekä musta Schnurzel, joka löytyi erään tohtori Scheuer-Karpinin tuttavan vihjeen perusteella Berliinin alueelta. Kissan omisti hiilikauppias, joka kertoi sen olevan paikallisten villikissojen jälkeläinen. Tohtori Scheuer-Karpin tunnisti kissasta tuttuja piirteitä, ja totesi sen varmasti olevan Lämmchenin jälkeläinen.
Nämä kolme kiharakarvaista kissaa (Lämmchen, Schnurzel, Preuss) ovat nykyisten german rexien taustalla.
Suomeen ensimmäiset german rexit tulivat Jokikatin kissalaan Somerolle 4.7.2001 Ilona Jänicken kasvattama musta naaras Saxonys-Charlotta vom Batu (Lotti) ja punainen tabby hybridipoika Herkules von den Katzentreppen (Herkku, kuvassa oikealla) Petra Heinilta. Julietta von den Katzentreppen muutti kissalaamme helmikuussa 2002 niin ikään Heinien perheestä ja helmikuussa 2003 saapui jälleen Ilona Jänickeltä Batus Germanus-Rex, sinitabbynaamio poika.
Kuvaus
German rexin tunnusomaisin piirre on plyysiäkin pehmeämpi paksu turkki, joka kihartuu kaikkialla kauniille laineille.
German rexillä kiharakarvaisuuden saa aikaan sama geeni kuin cornish rexillä, vaikka näiden rotujen synnyllä ei tiettävästi ole mitään yhteyttä toisiinsa.
German rex on keskikokoinen kissa, jolla on keskipitkä, vankka ja lihaksikas vartalo. Selkä on suora hartioista hännän tyveen. Häntä on keskipitkä ja pyöreäkärkinen. Pää on pyöreähkö, korvien väli leveä, posket voimakkaasti kehittyneet, ja nenänvarressa on selvä syvennys. Korvat ovat tyvestään leveät ja pyöreäkärkiset ja myös sisäpuolelta hienon karvan peitossa. Silmät ovat etäällä toisistaan. Turkki tekee german rexistä rexin. Se on plyysinpehmeä, kihara tai laineikas ja se saa olla minkä värinen tai kuvioinen tahansa.
Luonne
German rex on seuranhaluinen,
rakastava ja reipas kissa.
© Keski-Suomen
Rotukissayhdistys 2003-2007