Historia
Tämä luonnonrotu on kotoisin Kaakkois-Turkista Van-järven ympäristöstä. Sen järjestelmällistä kasvatusta tunnetaan jo 1600-luvulta. Vuonna 1955 englantilainen pariskunta ihastui näihin kissoihin Turkissa ja otti kaksi Van-pentua mukaansa Englantiin. Siitä alkoi turkkilaisen vanin Euroopan valloitus.
Kuvaus
Turkkilaisen vanin pää muodostaa lyhyen tylppäkulmaisen kolmion. Nenä on keskipitkä ja suora. Leuka on vahva. Korvat ovat suuret ja hyvin karvoittuneet, korvankärjet ovat hieman pyöreät. Korvien ulkopuolen tulee olla valkoiset ja sisäpuolelta vaaleanpunaiset. Korvien tulee sijoittua korkealle päälaelle ja lähelle toisiaan.
Silmät ovat suuret ja soikeat, hieman vinot. Silmien värinä hyväksytään vaalea meripihka, sininen ja erivärisilmäinen; toinen sininen ja toinen vaalea meripihka. Silmäluomien reunojen tulee olla vaaleanpunaiset. Kaula on vahva.
Vartalo on pitkä, mutta vankka, lihaksikas ja keskiraskas tyyppi. Keskipitkät jalat päättyvät pyöreisiin ja tupsukkaisiin anturoihin. Häntä on keskipitkä ja tuuhea. Kullanruskea/ kermanvärinen laikku takapuolen päällä jatkuu ja peittää koko hännän, joka on kevyesti raidoittunut. Turkki on puolipitkä ilman villavaa alusturkkia. Turkin yleisväritys on kalkinvalkea, keiltaista vivahdetta ei sallita. Cremen/kullanruskean väriset laikut ovat korvien etupuolella ja laikkujen välissä valkoinen piirto. Värilliset laikut vartalossa ovat ei-toivottuja, mutta pienet laikut sallitaan, jos kissa on tyypiltään muuten hyvä. Sallitut värit ovat punavalkea, cremevalkea, musta, kilpikonna ja niiden diluutiot ja tabbyt.
Luonne
Luonteeltaan turkkilainen van on eloisa ja leikkisä läpi elämänsä. Ne pitävät myös vedestä muista kissarotuja enemmän. Vanin kiipeilytaito on erinomainen ja niiden ääni on sointuvan kaunis.
© Keski-Suomen
Rotukissayhdistys 2003-2007